Vihreiden kotisivut uudistettiin ja siirrettiin eri toimijalle. Ongelmia ilmeni jo aiemmin, ne pahenivat uudistuksen myötä ja siten en pystynyt päivittämään sivuani yli vuoteen. Nyt on ennen pakollinen Divi-builder poistettu ja sivut taas käytössä. Vielä tarvitaan pientä kärsivällisyyttä ja jonkin verran työtä että saan kaikki sivut päivitettyä, kuvia uusittua ja linkit toimimaan.

Tämä vaalikausi alkaa ammattiyhdistys Loimun valtuustovaaleilla, joissa olen ehdolla numerolla 39. Edustan Turun Yliopistojen Loimua eli TY Loimua, joka on kaikissa Turussa toimivissa korkeakouluissa työskentelevien järjestö. Olen itse nykyisin töissä Helsingin yliopistolla apurahatutkijana, mutta koen järjestön omakseni kun kuitenkin olen Turussa toimiva ja korkeakoulussa työskentelevä. Ammattijärjestöt eivät ole aina oikein ajantasalla akateemisen liikkuvuuden suhteen. Kuten muissakin järjestöissä, myös Loimussa olisi mielestäni viestinnässä parantamisen varaa ja tällä hetkellä päätöksenteko näyttäytyy vähän hähmäisenä, eli avoimuuttakin voisi kehittää. Valtuustossa pyrkisin edistämään kaikkien korkeakouluissa työskentelevien etuja, oli työsuhde sitten vakituinen, määräaikainen tai apurahasopimuksen alla. Linkit ja lisätiedot äänestyksestä löytyvät Loimu-välilehden alta.

Minut on myös asetettu ehdolle Turun kuntavaaleissa, jotka pidetään sunnuntaina 13.4. yhdessä aluevaalien kanssa. Ensimmäinen ehdokastapaaminen pidetään jo huomenna ja lisää ehdokkaita asetetaan seuraavan kerran 15.10. Kampanjointi on vähitellen siis alkamassa, tervetuloa mukaan kuulolle! Ja ota yhteyttä jos haluat mukaan! Sivuston yhteydenottokanava blogin yhteydessä kuormittuu roskapostista ja sieltä viestit löytyy huonosti, parasta siis laittaa suoraan viestiä! Yhteystietoni löydät Yhteistiedot-välilehdeltä.